Kalvola
oo 26.11.1949 Kalvolassa
4.2 Lasintarkastaja, emäntä Maila Senja Lamminpää s. Järvi *30.9.1926 Uusikirkko
+1.8.2002 Kalvolassa
Veikon synnyinkoti, hänen isänsä lohkotilallisen Juho Lamminpään itselleen lunastama, on Kutilan kylässä, n. 8 km Iittalasta Kotkajärvelle päin, Murhalammin kupeessa, Lammintaustan ja Salon Helvin naapurina. Vielä sota-aikaan oli myös Aholan talo lähinaapurina.
Puoliso Maila tuli Kalvolan Kotkajärven Mattilaan evakoksi toisten Järven sisarusten kanssa. Rippikoulun ja uimamaisterin tutkinnon hän suorittanut Aurassa, Turun lähellä, ensimmäisen evakkomatkan aikana. Kalvolassa päättäväinen nuori nainen ryhtyi palvelukseen ja leivän ansaintaan.
Maila oli kotiapulaisena Vuohiniemessä metsätyönjohtaja Purhosella vuoden verran, lähellä Mattilaa, jossa tuolloin oli posti, ja meidän nykyistä mökkipaikkaamme Kivirantaa. Oikeastaan olisi nuoremman siskon, 16 v:n Saimin, pitänyt mennä sinne alun perin, mutta Saimi ”jänisti”, ja Maila meni kun oli kerran luvattu. Matka taittui Purhosen moottoripyörän takana.
Evakkomatkalla mukana tullut Järven hevonen oli kova pelästymään. Maila vei kerran veljeänsä Patea eli Paulia Mattilasta Kotkajärveltä hevosella sotaan. Oli ihan sodan loppuaikaa. Takaisin tullessa Vuohiniemen tuleva kauppias Lehtikallion Eero seurasi häntä suksien ja hevosen kanssa pimeässä. Hevonen pelästyi jotakin ja lähti täyttä karkua kavioista tierat lentäen takaisin Kotkajärvelle. Oli ollut ohjissa kova piteleminen toistakymmentä kilometriä. Eero oli kysellyt sitten tansseissa Mailalta, että sinäkö se olit, kun jäljet olivat kääntyneet risteyksessä Kotkajärvelle päin. Kotitallin kohdalla hevonen vasta hellitti.
Peräviidan Akustilla Maila oli apulaisena vaimon sairastuessa Maijan syntymän aikoihin. Silloin Maila muisteli hiihtäneensä Hietajärven yksinäisten metsien halki aina Mäyrän Ylhäisiin asti Akun asialle, koska siellä pidettiin siihen aikaan viljelijäin osuuskassaa.
Veikko tapasi Mailan Kutilan TY:n (työväenyhdistyksen) tansseissa, joista he poistuivat kaksin takakautta Veikon pyörän turvin. Pyörä oli siihen aikaan kallis omaisuus, sen hankkiminen oli kovien päivätöiden takana.. V 1952 Veikon perhe muutti Iittalaan ensin Ränkimiehen navetan vintin huoneisiin, ja sitten tien toiselle puolelle Hepolan Tienkulmaan, jonne Veikko omin käsin rakensi puolitoistakerroksisen omakotitalon. Sama tankki, joka aukaisi Sauvolan koulun pohjan, oli papallakin työssä, katerpillarimiehen nimi oli Vankka. Sementtiset kattotiiletkin olivat Veikon Ränkimiehen navetankellarissa itse muotilla tekemiä, ja niitä valmistui vielä muillekin iittalaisille myöhemmin. Malli oli sama kuin Lautaportaan muotit, mutta olivat ”inansa lyhyempiä” (ihan vähän). Kävivät päittäin, mutta ei rinnakkain.
Veikko teki isoja kattoja Porilan navettaan Sääksmäellä, Malmivaaralle ja Hellmanille Tuulentupaan Vanajan rantaan. Rantalan Tarmo ja Mäntylä toivat santaa Lautaportaasta, mutta hieno hiekka haettiin Kutilan kuopalta sekoitettavaksi värin kanssa pintaan. Yksi ja toinen autoilija vei sitten valmiita tiiliä rakentajille. Veikon äiti sairasti tiilen tekosyksyllä 1958 Hepolassa.
Pojan mentyä kouluun Maila meni töihin Iittalan lasitehtaan ruokalaan ja myöhemmin vuorotyöhön lasintarkastajaksi. Veikko teki talvet metsätöitä hevosen kanssa ja kesät urakoi kirvesmiehenä omakotitaloja Iittalaan.
Veikko oli ketterä kiipeilemään, eikä päätä huimannut lautatapulin katolla tai kurkihirren nokassa ja työ sujui joutuisasti.
Kirvesmiesten tapoihin kuului kovien päässälaskutehtävien lisäksi hauskojen tapahtumien muisteleminen eri työmailta.
1950-luvun lopulla Kutilassa Aaltosen Eilalla kävi vahinko. Kellariin rappusia tehdessä kirves lähti lyödessä kädestä, kimmahti seinässä ja kävi sitten korvalehteen kiinni ja vei mukanaan ison palasen. Siihen aikaan Veikon kulkineena oli iso IC moottoripyörä. Metsätöihin mennessä 3oo-kiloinen IC piti lykätä Rantaselle ja kotimatkalla metsätöiden päätteeksi takaisin. Kerran ei IC tahtonut käynnistyä oikein ollenkaan. Sitten Kutilan sillan pielessä lumikelillä IC meni ojaan nurinpäin ja kävi rotkotti. -Ei pitäisi kaksi tahtikoneen sitä onnistua tekemään, Veikko harmitteli ihmeissään.
Välillä Veikko oli pitkään töissä Lehtosen rakennusliikkeessä mm. Koivurinteen vanhainkodilla, yhteiskoululla, Nyppylän kerrostalolla ja opettajain rivitaloilla sekä Hattulan vanhainkodilla, Kaurialan tornitaloilla, Työyhteenliittymällä (oli useampi firma mm. K.G. Nurmi) hän oli Iittalan kansakoulun työmailla. Viimeksi mainitun näyttämön kaaren laudoitus oli mieleen jäänyt vaativa tehtävä 1950-luvulla. Kaunis kaari jäi vielä paikalleen vanhalle puolelle musiikkiluokkaan eli auditorioon, kuten sitä hienosti nykyään nimitetään.
Viimeiset työvuodet kuluivat kirvesmiehenä tehtaalla ”ulkoporukassa” Antin, Aholan Aarnen, Veli Vuorisen ja Roosin Nestorin, Valon Eikan ja Lepo Villen kanssa. Sanottiin, että ”töistä ei tule mitään, jos ei ole Valoa mukana”. Kun lasitehtaalta sitten 1970-luvun lopulla vähennettiin väkeä, joutui Veikkokin 55-vuotiaana työttömyyseläkkeelle. Mutta kauan ei ollut murhetta tästä, sillä Veikko-pappa rupesi auttamaan lastenhoidossa, kun miniällä alkoivat koulutyöt. Lapsenlapsen ensimmäisiä sanoja olikin ”Papan nopo”, vaikka pyörän selässä sitä matkaa mummulaan taitettiin.
Mailalla ja Veikolla oli molemmilla mopot, kolme parhaaseen aikaan. Kaksi Husqvarnaa ja Monark. Veikolla oli kyllä ammattiajokortti kaikille yhdistelmille paitsi linja-autolle, mutta hän ei ruvennut kuitenkaan autoilijaksi. Tapion Triumphilla hän ajoi kerran pienen pätkän, mutta ei sen kummemmin. Kortti piti viiden vuoden välein uusia. Tutut autoilijat Matti Mäntylä ja Matti Löflund takasivat vuoronperään ajotaidon korttia vartten. IC:n jälkeen pappa tuumasi, ostaisiko Isuzun vai Suzukin. Mäntylän Masa tuumasi: ”Osta vaan Isusu, ei muijas tu enää Susukin päälle!” Isusu oli auto ja Suzuki oikein kovakulkuinen moottoripyörä…
1969-70 Veikko rakensi Kutilaan Murhalammin rannalle kesämökin, jossa he Mailan kanssa usein pyöräilivät saunassa ja marjamatkoilla, ja jossa pojan perhe sai viettää monta muistorikasta juhannusta ja saunahetkeä heidän kanssaan. Pihalla oli aina Veikon kokoama kokko ihan viimeiseen Mailan kesään asti ja kuuntelimme, vieläkö Lamminpään niemenkärjen takaa Hopearannan mökiltä kuuluisi Rintamaveteraanien tuttuja ääniä kesäyössä. Eläkevuosina Veikko ahkeroi Murhalammin ja Aholan Isonkivenkorven metsäpalstoillaan kaataen polttopuita ja parannellen kulkuteitä, jota pitkin sitten Lammintaustan Kalle kuljetti puut Hepolaan. Lähellä olivat Lamminpään poikien tutut kotitanhuat ja metsät kertoivat menneiden vuosien työstä ja aherruksesta. Veikko oli aina menossa työn touhussa. Välillä oli naapurin väen kanssa mukava muistella entisiä aikoja. Joskus juhannuksena poikettiin koko porukalla Salon Helville, joka vietti niihin aikoihin syntymäpäiviään.
Eläkevuosina Veikko puuhaili mielellään verstaassa. Siellä valmistuivat tytöille kehdot Lamminpään vanhan mallin mukaan, kahdenistuttavat puutarhakeinut ja –tuolit, Mailan kangaspuut ja kaappikelloja sekä tytöille vuoteet miniälle pirttipöydät Koivikon taloon. Kun varas vei miniän kelkan Kivirunnin katoksesta eräänä talvena, teki Veikko vanhoihin kelkanvantiksiin uudet puuosat ja varusti vantiksien kärjet vielä puupalloilla vahinkojen estämiseksi.
Maila-mummo oli hyvä leipomaan ja ahkera tekemään käsitöitä. Monet tumput ja sukat hän kutoi ja sängynpeitteet ja verhot virkkasi. Veikko teki hänelle mattopuut ja niin syntyi Hepolaan matotkin, ja miniäkin ehti tehdä itselleen matot, kun aluksi Hepolan vintillä asuttiin. Puutarhassa kukkivat kotiseutumatkalta Vanhastakylästä tuodut kullerot, moniväriset tulppaanit, valkoiset ja tumman punaiset pionit. Vanhasta kaivonrenkaasta löytyi oiva kasvupaikka tummanpunaisille ”joriineille”. Maalla kasvoivat ahkeran kastelun, perkauksen ja harvennusten tuloksena komeat porkkanat ja punajuuret ja kurkut, jotka talveksi sitten mummo säilöi. Tomaatteja punastui tomaattikopissa ja hernemaalla paisuivat palot. Mansikoitakin riitti hilloksi asti.
1981 pojan perhe muuti Koulutielle ”Kivirunniin”, jonka rakentamisessa Veikko oli mukana. Vielä kuumana kesänä 2002 Maila ja Veikko olivat yhdessä veteraanikuntoutuksessa Ikaalisissa, mökillä pyöräiltiin ja Lepistön Vilhoa ja Vienoa katsomassa Koivurinteellä. Rannassa käytiin vielä matotkin pesemässä, mutta kuumat päivät marjapensaassa ja mehun keitoissa aiheuttivat sitten sen, että mummo yllättäen nukkui pois, heinäkuun vaihtuessa elokuuksi.
Veikko pärjäili leskimiesveteraanina Hepolassa melkein kolme vuotta. Hän muisteli Runnilan leski-isäntää, joka leipoi pullatkin itse ja sopeutui uuteen tilanteeseen, vaikka hän joskus sanoikin, että yksin asuminen oli kovempaa kuin talvisodassa olo. Kuuma heinäkuun päivä 2005 oli Veikollekin kohtalokas. Se vei Veikon ensin Hämeenlinnan terveyskeskuksen vuodeosastolle ja sitten Pappilanniemeen hoivaosastolle. Kävely meni huonoksi ja muistivaivatkin kiusasivat ennen niin hyvämuistista Veikkoa. Mutta iloinen ja sosiaalinen mieli säilyivät aivan loppuun asti kaikista vaivoista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti